torstai 3. heinäkuuta 2014

Ratsastusrippileiri 2014

Olin siis 24.6.-1.7. Starhill Stablen järjestämällä ratsastusrippileirillä. :) Menin leirille oikeastaan tuntematta ketään, paitsi osan leiriläisistä kanssa tehtiin keväällä whatsapp-ryhmä, jossa jossain määrin vähän tutustuttiin. Kuitenkin pelkkä viestittely on sen verran epämääräistä, että opin tuntemaan muut riparilaiset oikeastaan vasta leirillä. Meitä oli 14 riparilaista ja tultiin kaikki oikeastaan aika eri paikoista, eli siis meitä tuli ihan ympäri Suomea. :)

Tallilla oli pääosin issikoita ja vuoniksia (molempia siellä siis kasvatetaan), mutta myös pari puoliveristä ja suokkia mahtui joukkoon. :) Joka päivä ratsastusta oli kaksi tuntia ja se ratsastettiin aina putkeen. Yleensä ratsastus oli iltaisin, mutta viikonloppuna, sekä viimeisenä päivänä, kun päästiin yhdeltä pois, se oli aamulla. Leirin pääjuttu oli siis rippiasiat ja ratsastus kuului vain vapaa-aikaan. Me ratsastettiin kahdessa ryhmässä, mutta kummatkin ryhmät ratsastivat kuitenkin yhtäaikaa, siksi ratsastuskuvia ei oikeastaan tullut. Toinen ryhmä oli aina yhden opettajan kanssa maastossa ja toinen samaan aikaan kentällä toisen opettajan kanssa. Seuraavana päivänä oli toisin päin. Se ryhmä, joka oli ollut edellisenä päivänä maastossa, oli seuraavana päivänä kentällä ja toisin päin.

Maastossa käytettiin lähinnä issikoita, mutta myös ainakin yksi vuonis kulki maastossa mukana. Kentällä oli käytössä sitten vuoniksia, puoliverisiä ja suokkeja sekä myös muutama tietty issikka. Itelle kävi silleen, et menin oikeastaan vaan kaks kertaa koko leirin aikana kentällä. Ensimmäisenä päivänä, eli tiistaina, meidän ryhmällä oli estetunti ja menin yhdellä issikalla nimeltä Stakur. Keskiviikkona oltiin maastossa meidän ryhmän kanssa ja menin Samba-nimisellä issikalla. Torstaina oli koulutunti kentällä ja menin taas Stakurilla. Perjantaina oltiin maastossa ja menin Felga-issikalla. Lauantaina sai valita meneekö maastoon vai kentälle ja mä halusin tietenkin maastoon. :D Sillon menin nelivuotiaalla issikkaruuna Safirilla, johon sit heti ihastuin! (Se on itseasiassa melkein kaikissa mun kuvissa.) Sunnuntaina meidän ryhmä oli taas maastossa ja menin jälleen Samballa. Maanantaina vaihdoin yhden toisen ryhmäläisen kanssa niin että mä menin sen puolesta maastoon ja se meni mun puolesta kentälle. Menin maastoon sitten Safirilla. :) Tiistaina mentiin kaikki yhtäaikaa maastoon, mukaan tuli sitten issikoiden lisäksi myös pari vuonista, yksi puoliverinen ja yksi suokki (muuten issikoita ei olis riittänyt). Silloin mä menin Stakurilla. :)

Ennen kun selitän yhtään enempää, pistän vähän kuvia väliin piristämään tätä postausta. :D



Nää kaks kuvaa on meiän viimeseltä maastolta, jossa oltiin siis kaikki 14 riparilaista ja yksi vetäjä mukana. :) Meillä oli aika reipas maasto, mutta se vähän tyssäsi, kun Rosa (toisiks viimenen yllä olevassa kuvassa) alkoi ontua toista etujalkaansa. Harmi, ettei meistä kaikista ollu nyt yhtäaikaa kun vaan tällanen kuva, mutta meillä kävi torstaina kuvaaja, joka otti meistä ryhmäkuvan ja ne jotka maksoi yksityiskuvankin, niin otti myös sellaisia (mä maksoin siis molemmista). :) Ja sitten varmaan tulee toivottavasti onnistunut ryhmäkuva, kun kuvaaja sen vain lähettää.


Meillä yhdistettiin myös rippijutut ja hevoset esimerkiks rukousvaelluksella, jossa mentiin kaks päällä metsässä ja etsittiin rasteja, joissa luki kaikki rukouskorun helmien merkitykset. Mä menin Rumballa Liinan kanssa ja meillä meni ihan hyvin meidän vaellus, ainakin paremmin, kuin Pinjalla ja Sannalla Felgan kanssa. :D Ne oli siellä metsässä pudonnu maastoesteiden kohalla molemmat yhtäaikaa ja Felga oli lähtenyt laukkaamaan tallille päin. :D

Vuonislaitsalta, taitaa olla Ada.

Safir<3

En nyt oo täysin varma, olisko tää Silfa? :D

Samba :)

Sleipnir

Safir :D

Safir ^^

Safir

Safir<3

ja vieläkin Safir :D

Vasemmalta oikealle: Silfa, Samba, Safir, Stakur, Sleipnir ja Sleipnirin takana näkyy hiukan Felgan pyllyä :D



Oltiin yks päivä kuvailemassa issikoita laitumella. Meillä oli kyllä koko ajan niin vähän vapaa-aikaa, että kuvailu oli melkeinpä mahdotonta. Tänkin kuvauskerran takia myöhästyttiin Pinjan ja Sannan kanssa oppitunnilta viisi minuuttia ja jouduttiin sitten jäämään tunnin jälkeen viideksi minuutiksi muita pitempään. :D Vapaa-aika meni myös aikalailla ulkoläksyjen opetteluun, (joita oli seitsemän) ite ehin suorittaa kaikki sunnuntaihin mennessä, mutta joillain tais jäädä aika tiukille se opettelu. :D


Tallilla oli nyt yksi issikkaorivarsa, Sneplan varsa. :) Sillä ei ollut vielä nimeä, mutta sitä kutsuttiin vauvaksi ^^. Ada-vuonis odotti myös varsaa, se syntyy joskus syyskuun paikkeilla. Ymmärtääkseni tallille syntyy joka kesä yksi issikkavarsa ja yksi vuonisvarsa. Tai jos ei niin niin ainakin joka kesä syntyy yksi tai kaksi varsaa. :D

Safir

Safir
Ilmat oli aika tylsät koko leirin aikana. Yllä olevissa kahessa kuvassa näyttäytyvä aurinko oli suurinpiirtein koko viikon ainoa auringon pilkahdus. :D Joka päivä oikeastaan satoi ainakin vähän. Alkuleiristä ukkostikin muutamaan otteeseen. Oli myös aika kylmä koko ajan. Olin pakannu vaikka kuinka monta t-paitaa ja toppia, mutten käyttänyt niitä melkein ollenkaan. Sen sijaan huppareille ja takille tuli kyllä käyttöä! :D



 Joskus saatiin ratsastaa hepat riimulla laitumelle ja laitumelta pois, yllä olevissa kuvissa on Stakur! En oo muuten koskaan ennen tavannu yhtä mukavaa selkää! :) Vaikka poni ei sinänsä ole pyöreä, selkäranka ei tunnu oikeastaan yhtään...

Oli oikeasti mahtavin leiri ikinä, vaikka niitä tylsiäkin hetkiä löytyi. Tutustuin tosi ihaniin ihmisiin ja toivon, ettei meidän yhteydenotot jää vaan tavattais aina välillä välimatkoista huolimatta! :) Vaikka tuntui, että leiri loppui liian aikaisin, olin kuitenkin heti kotiin päästyä niin väsynyt, etten olis jaksanu enää yhtäkään oppituntia, raamista tai ryhmistä... Ratsastusta ehkä olisin jaksanut, mutta opiskelulla on aina rajansa. :D

Talli oli oikeesti tosi kiva ja maastot oli ihan mahtavat sekä kaikki hepat oli tosi ihania! :3 Ainiin yks päivä me eksyttiin maastossa, kun etittiin uusia reittejä. Oltiin sitten puol tuntia myöhässä ruokailusta.. No, puolituntia enemmän ratsastusta. ;)
Osa kuvista on kännykkälaatua ja pistin nyt osoitteet kaikkiin, vaikka muutamat eivät ole edes itseottettuja.

Konfirmaatio on 13. päivä ja me pidetään sitten juhlat viikon päästä konfirmaatiosta pitkän ajomatkan vuoksi! :)

Toivottavasti tästä postauksesta sai edes jotain tolkkua. :) Leiri oli kuitenkin ihan mahtava, enkä kestä odottaa, että näen kaikki leiriläiset taas pian uudestaan <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti