keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kaikenlaista

Aika kiireistä tää kesäkuu on nyt ollut, kun heti ekalla viikolla oli leiri ja nyt en ehi edes viikkoa hengähtää, kun lähdetään jo Ruotsiin 1D:n keikalle. :D Ja sitten reilu viikko, niin alkaakin rippileiri. Huhhu.. :D No, ainakin kivaa on tähän asti ollut ja kivaa varmaan tulee olemaankin. :)



Käytiin ennen sitä leiriä nopeesti mökillä sillon sunnuntaina, kun meiän mökki sijaitsee lähellä sitä leiripaikkaa. Eli siltä päivältä on otettu nää kuvat. :) Koiria ei ollut sillon tarkotus uittaa, mutta uimassahan toi Vilma kävi ja Fannikin kävi siellä kahlaamassa vaikka kuinka yritettiin kieltää. :D

Eilen oli taas kerran viikon kestäneen tauon jälkeen agility. Meillä oli päivällä kylässä serkkuja, jotka jaksoivat heittää Vilmalle loputtomiin palloa, joten Vilma oli nyt reeneissä tietenkin tosi väsynyt. :D Se oli tosi poissa oleva, eikä esteet tai ainakaan keskittyminen meinannut kiinnostaa lainkaan. Melkein jokaisen esteen jälkeen Vilma pysähtyi nuuskimaan jotain tai juoksi nenä maassa toiselle puolelle kenttää ja löysi jonkun lihapullan palan. Ainakin hajuaisti sillä kieltämättä toimii. :D Putkeen ja puomille Vilma jaksoi mennä, mutta esim A-este ja loputtomat hypyt eivät jaksaneet kiinnostaa. Mietin hiukan, että enskerralla voisin ottaa vaikka jonkun pallon mukaan, joka saattais motivoida vähän enemmän kun herkut. :D Kun herkkuja kuitenkin löytyy maasta muitakin, mutta vinkupalloja ei taida löytyä. :)




Hoidin nyt Maukkaa maanantaina, eilen ja hoidan tänäänkin, mutta kerron varmaankin sitten kaikista kerroista yhdessä samassa postauksessa. :) Piti nyt vaan tehdä tämmönen "välipostaus", että sain nää mökkikuvat pistettyä johonkin. :D



Fannin oletus, miltä "XD-hymiö" näyttää luonnossa.
Toivottavasti noi säät nyt pysyy tällasina lämpiminä, kun vähän olis luvattu kylmempää ilmaa... No, katotaan. :) Tässä oli nyt tämmönen sekava ja lyhyt postaus, mikä mun piti postata jo eilen illalla, mutta sitten netti pisti hanskat tiskiin ja mun oli pakko odottaa aamuun. :D

Hyvää kesää nyt taas kerran!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti